VOIKO MIEHEN SANAAN VIELÄ LUOTTAA??



Hyvät blogini lukijat, mietitte varmaan, miksi moinen otsikko tässä blogikirjoituksessani tai koko blogin nimeä - "MAALAISISANTA"?? Ajattelin valaista hieman taustoja, miksi ylipäätään päädyin bloggariksi.


Jotta päästään alkulähteille, täytyy palata kolme vuotta ajassa taaksepäin - kevääseen 2014. Istuimme puolisoni kanssa kahvipöydässä ja suunnittelimme maalaistalomme päärakennuksen alkavaa peruskorjausremonttia. Yhtenä ajatuksena nousi esiin, millaisella työvoimalla viedään projekti maaliin; tehdäänkö itse, vai ostetaanko kaikki "ulkoa".

Asia pähkäiltyämme päädyin kysymään silloiselta työnantajaltani mahdollisuutta jäädä vuorotteluvapaalle kiireisimmän remontin ajaksi ja palata taas leipätyöni ääreen kun suurimmat remontit talossamme on saatettu kunnialla maaliin.


Alkoi puolivuotta kestävä kädenvääntö siitä, että miten homma saatetaan kunnialla alkuun . Sain juosta lippujen ja lappujen kanssa ees taas, jotta kaikki asianomaiset paperin nurkasta kiinni pitävät virkansa puolesta pelkäävät henkilöt olivat tyytyväisiä. Jälkikäteen ajatellen olisi minun kai pitänyt järjestää itselleni tuuraajakin valmiiksi, jotten olisi liikaa rasittanut muita viranhaltijoita.

Marraskuussa 2014 koitti SE HETKI, vapaus - tai niin silloin ainakin ajattelin. Mutta mitä huttua, silloin se työnteko vasta alkoikin, seuraavan 11 kuukauden aikana minusta tuntui siltä, että akkuporakone kasvoi kiinni kämmeneeni ja luentevin tapa edetä oli tehdä se konttaamalla. Elämä oli remonttia 24/7, mutta minä olin onnellinen mies - ei elämää seitsemästä neljään. Sain kunnostaa perheemme kotia, tehdä töitä käsilläni ja nähdä samoin tein kätteni tuloksen - olin onnellinen mies.

Yksi tekstiviesti muutti kaiken, sain kaksi viikkoa ennen vuorotteluvapaani päättymistä lokakuun 17 päivä tietää, ettei työnantajani enää tarvitse palveluksiani. Näin helposti se käy, sinut on helppo unohtaa 11 kuukaudessa - pois silmistä, poissa mielestä. Kyseinen päivä sattuu olemaan myös syntymäpäiväni, joten kaikki meni kaikin puolin puikkareihin - miehen sanaan voi siis luottaa. 

Työnantajani ei siis tarvinnut enää palveluksiani, ei ollut tarvetta työn ohessa itsensä insinööriksi kouluttautuneelle kaverille, olin kai liian kallispalkkainen mies. Mitä tästä opin, en kyllä enää koskaan luota pelkästään miehen sanaan, vaan haluan myös mustaa valkoisella siitä, että minulla työpaikka myös vapaani jälkeenkin. Sinä joka suunnittelet vuorotteluvapaata, mieti toinenkin kerta, jäätkö vapaalle sivistämään itseäsi, kunnostatko kotiasi, varaatko aikaa enemmän itsellesi ja perheellesi oman työsi kustannuksella. Elämä on julmaa ja työelämä vielä julmempaa.

Uskon kohtaloon ja tässäkin tapauksessa uskon, että asialla on se toinenkin puoli - aurinkoisempi ja mukavampi puoli. "Never giv up", "Carpe Diem" - minä tartuin ja löysin elämääni uuden kevään, olen askeleen lähempänä hetkeä, jolloin voin taas todeta - OLEN ONNELLINEN MIES!!! Löysin isännöinnistä aivan uuden maailman. Uskalsin hypätä tuntemattomaan ja olen siitä suunnattoman onnellinen ja kiitollinen peheelleni siitä, he ovat jaksaneet tukea minua matkallani.




 
-Maalaisisanta

Kommentit

Suositut tekstit